Illan tullen

Mökkikausi on nyt avattu huikean aurinkoisen ja lämpimän sään turvin. Uskaliaimmat ( = lapset) kävivät pikaisesti pulahtamassa raikkaan +10 asteisessa vedessä… itse en kaivannut uimapuuhaan mukaan ollenkaan. Terassin runkoa aloitimme rakentamaan, mutta hitaasti käy haastavassa kivikkoisessa rinteessä. Jospa jonkun kesän juhannuksena tulisi valmista 🙂

Illan tullen napsin kuvia vähän erilaisista kuvakulmista. Järjestelmäkameran käytön harjoittelu jatkuu… Hiukan tummia ovat, mutta ehkä jotain erottaa 🙂

Mainokset

KonMari ja keräilijä

Pidän kovasti KonMarin ”ideologiasta” kodin suhteen, ja jollain tasolla sovellankin sitä kotona ja mökillä. Olen kuitenkin löytänyt itsestäni myös innokkaan keräilijän, ainakin siinä tilanteessa kun etsin jotain tiettyä ja hyvinkin rajattua asiaa. Tämän kevään aikana olen hyvällä menestyksellä etsinyt ja löytänyt mökille jo aiemmin mainitsemaani Arabian Ruska -sarjaa. Keräilijä-Johanna on nauttinut kirpputorien kiertelystä ja löytöjen tekemisestä. Astiastoa onkin kertynyt hämmästyttävän hyvin, nyt puuttuu oikeastaan vain syvät lautaset. Ilman niitäkin pärjää oikein hyvin. Kuvassa viimeisin erä, joka löytyi Facebookin Marketplacen kautta.

img_0878

Nyt kun astiasto on kasassa, sisäinen KonMari nostaa päätään ja estää turhat heräteostot mitä vastaan saattaisi vielä tulla. Keräilijä kuitenkin haluaisi jonkun uuden projektin, kun kirppareilla on niin kiva kiertää joku tavoite mielessä. Ilman tavoitettakin tulee onneksi joskus hyviä löytöjä vastaan, kuten tällä kertaa.

img_0877

Pienen pieni patteriradio. Mökillä kuuluu kuunnella radiota, mielellään jotain iskelmäkanavaa. Aiempi mökkiradio oli minun silmääni aika ruma musta muovinen hökötys, tämä pieni söpöläinen taas miellyttää sekä korvia että silmiä. Kokonaista 1,50 euroa kustansi tämä ostos. Pian se pääseekin tositoimiin!

Rannalle

img_0872

img_0875

Vesistön kaipuu veti käymään kotikaupungin merenrannassa, josta pari otosta. Omalta mökiltä kun ei vielä ole tuoreempaa kuvaa saatavilla riistakameran otoksia lukuun ottamatta. Jäät ovat täältäkin lähteneet, ja pitkästä aikaa tuuli oli jopa lämmin. Hienoa säätä on luvattu loppuviikoksi, ja viimein mekin pääsemme Keski-Suomeen mökillemme. Kevään ensimmäinen yöpyminen on suunnitelmissa, sekä mökin siivousta, lämmitystä ja kuivatusta. Terassin laajennusta on myös tarkoitus käynnistää, osa rakennustarvikkeista on jo viety tontille.

Hyvä kun pääsee taas pitkästä aikaa oikein olemaan mökillä, niin on helpompi suunnitella tulevia pikku projekteja. Niitä ovat esimerkiksi keittiön pieni muokkaus / lisäkalustus, ja terassisohvien pehmusteiden tekeminen / hankkiminen. Vaikka näistä projektikohteista on kuviakin käytössä, on sitä silti paljon helpompi miettiä ratkaisuja kun oikeasti paikan päällä tuijottelee kohteita aikansa. Talven aikana näppituntuma on vaimentunut siinä määrin, ettei oikein visiointi lähde kunnolla käyntiin.

Mutta nyt mökkikausi on viimein alkamassa!

Etäyhteys mökille

Pääsiäisen mökkivierailulla asensimme pihalle riistakameran, jonka kautta voimme seurata jäiden sulamista ja kevään etenemistä. Laite on kyllä ollut tosi kätevä, vaikka vielä ei mitään hauskoja otoksia kameraan kurkkivista linnuista ole näkynytkään. Tässä kuitenkin kuvia kuukauden ajalta kevään etenemisestä. Kamerassa on myös pimeäkuvaustoiminto, sen avulla ensimmäinen kuva.

Tämän päivän kuvassa näyttäisi järvi jo olevan vapaa jäästä, mahtavaa!

Lumen keskelle

Perinteinen  pääsiäisvierailu mökillä tehtiin tänäkin vuonna. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi täydeltä terältä ja pakkasta oli vain pari hassua astetta. Lapset telmivät lumessa, ja itse kuvailin ja nautin talvisäästä. Vaikka talvesta en juuri välitäkään, täytyy myöntää että nyt olosuhteet olivat oikein hyvät.

Harjoittelen parhaillaan järjestelmäkameran käyttöä, otokset tuloksena siitä. Tarkennus on paikoin – krhm – hieman jossain muualla kuin olen ehkä tarkoittanut, mutta hiljokseen opin paremmaksi.

 

Mökit

ranta

vastaranta

hyppy

Ehkä ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että voisin talvellakin viettää aikaa mökillä pidempäänkin. Ainakin tällaisen sään vallitessa. Kuinka hienoa ja rentouttavaa oli täysi hiljaisuus, (aluksi) rikkumaton lumipeite jään päällä, ja auringonpaiste siniseltä taivaalta. Ihan koko mökkiä ei näilläkään keleillä kunnolla lämpimäksi saisi, mutta tietyillä järjestelyillä yöpymiskuntoon sen voisi saada. Nyt kuitenkin menee taas muutama viikonloppu muissa puuhissa ennen kuin pääsemme tänne jälleen. Paljon on lunta sulateltavaksi, mutta eiköhän se siitä häviä melko rivakasti kun oikein lämpötilat nousevat.

 

Arabian aarteita

Eilen mielessä kyti ajatus käydä pitkästä aikaa eräällä kotikaupunkini kirpputorilla, missä hyvin harvakseltaan käyn. Siellä minua sitten odottikin pieni kokoelma Arabian aarteita, jotka sain hankittua itselleni 20 euron yhteishintaan.

En tiedä tarkemmin minkä nimistä sarjaa kahviastiasto on, mutta sävyt ja muoto ovat juuri sitä mitä etsinkin. Ruskeaa ja rouheaa, juuri sopivaa metsän keskelle.

Nyt on kahviastiasto vieraidenkin varalle, ja uunin kestävä tarjoiluastia grillattaville ruuille.

Vanhat Arabiat kuuluvat vahvasti omaan mökkiperinteeseeni. Lapsuuden mökille äitini ja tätini olivat aikoinaan tuoneet 60-70 -lukujen eriparisia astioita, joista iltateet ja kahvit nautittiin. Oma kokoelmani on hieman erinäköinen ja tuoreemmalta vuosikymmeneltä, mutta Arabia kulkee kuitenkin minunkin sukupolveni mukana eteenpäin.

Tuuli kääntyy

Talviunillaan on mökkimme vielä, mutta appivanhemmat piipahtivat katsomaan, että kaikki on lumen alla niinkuin pitääkin. Ja onneksi oli.

Lunta näytti olleen aika runsaasti, ja lisää on varmastikin tullut vielä tämän kuvanoton jälkeen.

Lumen peittäessä mökkitiluksemme, on luonnollisesti aikaa keskittyä ensi kesän projektien suunnitteluun, sekä satunnasiin kirppishankintoihin. Otsikko viittasi tällä kertaa siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että oma sisustusvisioni mökin suhteen on hieman muuttumassa. Joku saattaisi sanoa että takki taas kääntyy, mutta itse näkisin asian niin, että tässä vain vähän tarkentuu tietyt osa-alueet, ja aiemmat virhehankinnat laitetaan kiertoon.

Mökki-ikävissäni olen surffaillut pitkin poikin Pinterestiä, sekä sattumalta osunut some-uutisvirrassa kiinnostaviin modernien hirsitalojen sisustuksiin. Näissä kuvissa ovat vilahdelleet rouheat astiastot, ja eräällä kirppiskäynnillä löysin juuri sopivaa haaveilemaani vanhaa Arabiaa mökkikäyttöön.

Arabian Kaarna-sarjan kohdalla taisi olla unversumin tähdet kohdallaan, sillä sarjan teekannun olin jo aiemmin saanut äidiltäni. Kannu oli harmillisesti jäänyt kaappiin odottamaan sopivaa käyttöä, kunnes tämän uuden visioni siivittämänä pelastin kirppikseltä saman sarjan neljä mukia. Nämä sopivat mielestäni huomattavasti paremmin mökillemme järven rannalle metsän keskelle, kuin aiemmin hamstraamani sinivalkoiset hentoiset vanhat Arabiat. Samalta kirppikseltä löytyi myös kaksi Arabian keraamista purkkia, ja somisteeksi ostin vielä pari vanhaa apteekkarin pulloa.

Ensi kesän projekteja on haaveissa muutama. Isoimpana terassin laajennus (kestoaihe täällä blogissa, nähtäväksi jää montako vuotta…), nuotiopaikka rantaan, pehmusteiden tekeminen/teettäminen kuormalavasohviin, sekä jonkin verran maalausta sisätiloissa.

Toivottavasti aikaa ja intoa jää myös blogin päivittämiseen 🙂