Syksyn tullen

Ei liene enää tässä vaiheessa epäselvää, että viime kesä oli säiden puolesta yksi ihanimmista ikinä. Olosuhteet mökkeilyyn olivat huipussaan, ja olemmekin ottaneet niistä olosuhteista kaiken irti. Tämä syvä metsäjärvemmekin on ollut harvinaisen lämmin, jopa minä uin kunnolla ja pitkän kaavan mukaan useampaan otteeseen. Lahjaksi saamani SUP-lauta on ollut ahkerassa käytössä, erityisesti lapsilla. Sinänsä kuivuus on ollut huomattava, järvivesi ei ole meidän aikanamme ollut koskaan näin matalalla. Lähinnä sen huomaa laiturin vieressä ja aivan rannassa.

Vaikka minua ei täällä blogin puolella ole kesällä näkynyt, olen silti nautiskellut kesästä mökillä oman perheen, lasten kavereiden ja sukulaisten seurassa. Kuviakin olen ottanut, mutta en varsinaisesti blogi vaan kotialbumi tähtäimessä.

Nyt viikonloppuna kävimme miehen kanssa laittamassa mökkiä talviteloille, ja viimeistelemässä terassin laajennusta. Kyllä, se on nyt viimeinkin tehty, vaikka viimeistelyä ja maisemointia jää vielä ensi kesällekin. Oli kyllä hienoa huomata kuinka sopiva paikka tuolle terassille löytyikään, ruokaryhmä sopii toimintojen ja näköalan puolesta tuohon kohtaan aivan täydellisesti. Uutta ruokaryhmää terassi vähän huutelisi, mutta se jää kyllä ensi kesän haaveeksi.

Sitten kuvien pariin, satunnaisia otoksia tältä viikonlopulta.

Luonnon aarteet ja kirpparilöydöt sulassa sovussa pöytätasolla.

 

Aiemmin maalisotkuinen nurkka ja kattolista on nyt siistitty, ja näkymä hieman rauhallisempi.

Sieltä uusi terassi jo hieman pilkistää…

Laiturikuvassa näkyy vasemmalla vihreä letku, joka liittyy kesällä tehtyyn huimaan parannukseen saunanlämmitysprosessissamme. Saunassammehan on kantovesi, ja kantomatka on kohtalaisen ärsyttävää ylämäkeä. Hankimme vesipumpun (toimii saunamökin aurinkosähköllä), ja järvestä tulee nyt letkua pitkin ylös saunaterassille vettä pumpun avulla. Loistavaa.

Viimein kuva uudesta terassista mökin ja saunamökin välimaastossa. Tätä on odotettu, ja hyvä siitä tulikin. Terassin reunojen maisemointia ym. somistamista on tiedossa ensi kesälle, mutta tämä on jo tässä vaiheessa suuri edistysaskel ruokailuihimme.

Nyt on mökki talviteloilla, mutta onneksi siellä voi silti käydä vierailulla jos siltä tuntuu. Seuraavaa kautta odottelemaan!

Mainokset

Tekijä: Johanna

Kesämökin rakentamista puolen hehtaarin metsään keskelle kauneinta Suomea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s